tiistai 31. toukokuuta 2016

Poutapukimon ihanat kankaat ja pieniä ompeluksia


Sain alkukeväällä yhteydenoton Poutapukimon ihanalta Saaralta, jossa hän kysyi haluaisinko testata heidän kankaitaan. Olin jo aiemmin tutustunut Poutapukimon lastenvaatevalikoimaan, joten ei tarvinnut kahta kertaa miettiä. Aivan ihania kankaita ja aivan ihania lastenvaatteita


 Asunnonmyyntikiireiden vuoksi ompelu on jäänyt vähemmälle. Jotain pientä olen kuitenkin saanut tehtyä, ja jostain syystä ompelubuumi puraisee minuun kaikista voimakkaimmin juuri kesäisin.

Tyttären nukelle olen jo pitkään luvannut tehdä vaatteita ja tästä on hyvä jatkaa! 
Lisäyksiä nuken vaatevarastoon teen pikku hiljaa. 

Joutsen ja prinsessa -puuvillatrikoosta on vielä tarkoitus tehdä myöhemmin tyttärelle paita -hän ilmoitti haluavansa siitä paidan itselleen, joten sellaisen hän myös saa

Mansikoita tein myös tyttären leikkeihin ja niidenhän ei todellakaan tarvitse olla kirkkaanpunaisia. Pikkuprinsessani leikeissä mansikat ovat mansikoita, olivat ne sitten punaisia, pinkkejä tai vaaleanpunaisia. Ja ehkäpä prinsessan mansikat ovat kaikista maukkaimpia nimenomaan vaaleanpunaisina


 
 







 Poutapukimon Saara suunnitelee ja piirtää kaikki kuosit itse. Näitä kankaita ei myöskään myydä missään muualla, joten varsin uniikeista kankaista on kyse. 
Uusin pigmenttipainettu syksyn trikookangas Aprikoosipuu (100% CO) on lisätty verkkokauppaan hetki sitten ja kyseisestä kankaasta saa alennusta -15%  tämän viikon loppuun eli 5.6. saakka.
Linkki kampanjasivulle on tässä: http://www.poutapukimo.com/campaign/16/

Kaikki Poutapukimon kankaat löydät tästä linkistä.

 Tulevasta syksystä Saara kertoo näin:
"Syksyllä julkaistaan uudet kankaat ja vaatemallit ja myyntiin tulee ihan kokonaan uusia kuoseja, ja osa niistä on suunnattu myös naisille. Syksyn pääteemoissa näkyy paljon kukkia ja kasviaiheita tuttuun rönsyilevään tyyliin. Pehmeiden sävyjen vastapainona nähdään myös tummempia värisävyjä ja vähäeleisempiäkin kuoseja." 

Ihanalta kuulostaa, minä ainakin odotan syksyn uutuuksia innolla!


/ Postauksen kankaat saatu Poutapukimosta /

maanantai 23. toukokuuta 2016

Hajuvedet itselle ja hänelle


Kaunista maanantaita ihanat!
Pienillä asioilla on suuri merkitys, esimerkiksi sillä suihkiiko hajuvettä iholleen vai ei. Tyttären syntymän jälkeen minimoin hajusteiden käytön muutamaksi vuodeksi, mutta nyt kun tytär on jo isompi niin hajuvesien käyttö on taas osa arkea. Fiilis on myöskin taas huomattavasti Miramaisempi, kun voi jo hyvällä omallatunnolla käyttää rakastamiaan hajuvesiä. Enää hajuveden suihkiminen ei aiheuta nenän nyrpistyksiä tai niiskutuksia tyttäressä.






Sain mahdollisuuden tehdä yhteistyötä uuden nettikaupan; Aroma24.fi kanssa ja sain testiin muutaman hajuveden heidän huikeasta ja ihanan edullisesta valikoimastaan.
Aroma24.fi kauppa erottuu muiden joukosta sen nopean toimituksen, korkean laadun, luotettavuuden, laajan tuotevalikoiman ja edullisten hintojen ansiosta. Kaikki tuotteet lähetetään Tallinnan keskustassa sijaitsevasta varastosta ja toimitus oli erittäin nopea, paketti saapui parissa päivässä.

Aroma24.fi nettikaupasta löytyy vain aitoja merkkejä ja parfyymejä maailman johtavilta valmistajilta, kuten Versace, D&G, Hugo Boss, Bvlgari, Giorgio Armani, Carolina Herrera, Gucci ja monia muita.
Aroma24.fi tarjoaa Suomen laajimman valikoiman parfyymeja ja kosmetiikkatuotteita!


Versacen Bright Crystal on ollut ehdoton suosikkituoksuni jo useiden vuosien ajan, ja sitä se on edelleenkin. Tuoksu on täydellinen kesäpäiviin, mutta sopii ehdottomasti myös lämpimiin kesäiltoihin ja mikäettei myös syyspäivien piristykseksi. Tuoksussa yhdistyvät granaattiomena, yuzu, magnolia, pioni ja lootuksenkukka. Tämä tuoksu on ymmärtääkseni yksi maailman suosituimmista naisten hajuvesistä.


Versacen Versense EDT on itselleni uusi tuttavuus, jolle sydämeni nyrjähti samantien. Se on aivan ihana! Tuoksu on raikas, energisoiva ja huumaava. Ihana kesätuoksu niille jotka tykkäävät raikkaista tuoksuista. Tuoksunuotit: kukkaiset sävyt, bergamotti, vihreä mandariini, päärynä, narsissi, kardemumma, jasmiini, puu, seetri, santelipuu, oliivi, myski.


Ah, Dieselin Only The Brave, aivan ihana tuoksu miehelle! 
Tämän tuoksun valitsin miehelleni ja onneksi hän ihastui siihen itsekin.
Tuoksu on mielestäni hyvin vaikuttava ja siitä löytyy paljon särmää, huomaan vähän väliä nuuhkivani miestäni hänen käyttäessään tätä tuoksua..
Rohkean, voimakkaan ja itseensä uskovan miehen tuoksu.
Tuoksunuotit: Primofiore sitruuna, setri, nahka.



Mikä on sinun lempituoksusi?   

tiistai 17. toukokuuta 2016

Rusetteja ja turvalonkeroita (Tilda Limited Edition)








Virkattuja turvalonkeroita on näkynyt monessa blogissa ja vapaaehtoiset ympäri Suomen virkkaavat mustekaloja sairaaloiden keskoskaapeissa elämäänsä aloittaville pienille keskosvauvoille.
Virkatut mustekalat tuovat keskosille turvallisuuden tunnetta ja vähentävät niiden halua ottaa letkuista ja monitorien piuhoista kiinni.

Tietysti minäkin halusin virkata muutaman todelliseksi käsityöhitiksi muodostuneen turvalonkeron, tässä niistä kaksi ensimmäistä. Mustekala nappisilmillä on tyttärelleni, sillä hänkin halusi oman turvalonkeron leikkeihinsä.

Liikuttavan tarinan turvalonkeroista ja siitä mistä kaikki sai alkunsa voit lukea täältä
ja virkkausohjeen niiden tekemiseen löydät täältä.

Lankavalinnat: Tilda Limited Edition, Svarta Fåret

Virkattuja rusettiponnareita ja muitakin käsitöitäni on nyt myynnissä mm. Tampereen ja Kotkan Vadelmatarhoissa.

P.s. Turvalonkeroiden virkkausilta järjestetään Helsingin Lankamaailmassa 25.5 klo: 17-19.30
Lisätietoja virkkausillasta voit lukaista täältä.

perjantai 13. toukokuuta 2016

Tähtinauhaa ja strösselidonitseja








Tämmöisiä juttuja sitä on tullut virkkailtua pikkutytöille.

Tähtinauhan ohje löytyy blogistani täältä
ja donitsien ohje löytyy Fannyn Talossa -blogista, täältä

Langat:
Teetee hilla (tähtinauha) ja Fibranatura Cottonwood (donitsit).


Ihanaa viikonloppua, toivotaan että aurinko paistaa!

tiistai 10. toukokuuta 2016

Äidille ja tyttärelle (Silverjunglelta)


Pitkästä aikaa postausvuorossa vaatejuttuja.

Katsokaas tyttären uusia kesävaatteita, onko vähän söpöt!



Meillä on myös ihanat uudet collarijakut molemmilla, tykätään niistäkin ihan älyttömästi!








Viikonloppuna otimme ensimmäistä kertaa käyttöön uudet vaatteet, jotka Silverjungle lähetti meille uusimmasta mallistostaan jokin aika sitten. Kuten olen jo aiemmin maininnut, Silverjunglen vaatteet ovat jo pitkään olleet lähellä sydäntäni. Kevät/kesä 2016 malliston vaatteet ovat jälleen kerran ihania, vetoavat ainakin meikäläiseen. Kevät/kesä 2016 mallisto on uskollinen Silverjunglefaneille; löytyy raitaa, tähtiä ja kukkakuosia. Tykkään siitä, kun vaatteet ovat ajattomia ja yhdisteltävissä keskenään. Ihan älyttömän söpöä on mielestäni myös pukeutua tyttären kanssa minime -tyylillä, eli samanlaisiin vaatteisiin. Mallistosta löytyykin monta ihanaa samisteluvaatetta äideille ja tyttärille.

Ehdottomasti peukutan myös Silverjunglen ideologialle ja tavoitteille, jotka ovat:
"Haluamme tarjota korkealaatuisia vaatteita ja asusteita, jotka täyttävät meille tärkeät ekologiset ja eettiset vaatimukset. Varmistamme henkilökohtaisesti auditointi- ja sertifiointijärjestelmien avulla, ettei yksikään tehtaistamme käytä lapsityövoimaa ja että kaikki tehtaamme tarjoavat työntekijöilleen kunnolliset työskentelyolosuhteet".



Mallisto kevät/kesä 2016 löytyy täältä
ja ostoksille pääset täältä.

Löytyykö teidän kaapeista Silverjunglen vaatteita?

/ Yhteistyöpostaus /


torstai 5. toukokuuta 2016

Virolaista luonnonkosmetiikkaa -Nurme suosikkini


Nordic Health Systems lähetti testattavakseni jokin aika sitten kivan setin luonnonkosmetiikkaa Virolaiselta Nurmelta, jonka tuotteita en ollut vielä kokeillut. Olen testaillut saamiani tuotteita innolla ja muutamat tuotteista ovat olleet niin hyviä, että ajattelin vinkata niistä teillekin:


SEA MINERAL SCRUB -MERIMINERAALIKUORINTA
Syväpuhdistava piparmintun tuoksuinen kuorinta-aine poistaa kuolleet ihosolut ja tekee ihosta nuoren ja raikkaan tuntuisen. Verenkierto selkeästi parani kuorinnan jälkeen ja tykkään siitä pehmeydestä ja fiiliksestä, joka iholle kuorinnan jälkeen jää.

COCONUT BUTTER FOR HAIR AND BODY Hiuksille ja vartalolle.
Kookosvoin kerrotaan olevan luonnostaan täynnä antioksidantteja, mikä auttaa ehkäisemään ryppyjä ja parantamaan ihon elastisuutta. Iholla todella kosteuttava ja silkkisen tuntuinen.
Hiuspohjaan hierottuna edistää hiusten kasvua? Totta tai tarua -se on vielä testaamatta.


 ROSE FACIAL TONER on taivaallisen ihana kukkaisvesistä tehty kasvovesi, jolla on myös monta muutakin käyttötarkoitusta. Kasvojen puhdistuksen lisäksi sitä voi käyttää mm.hiuksille, vartalosuihkeena ja virkistävänä kasvosuihkeena. Tämä ihana ruusun tuoksuinen kasvovesi on aivan ehdoton kesällä, -tiedättehän tunteen, kun kuumana kesäpäivänä kaipaa virkistystä iholle ja kasvoille? Ison plussan annan vielä myös tuotteen sumuttimesta; kerrankin sumutin, josta tulee todella hienojakoinen sumu.
Tulevan kesän kasvosuihke nro.1.


Voimakkaasti vaahtoava kookossaippua
ja erityisesti saunaan sopiva koivunlehtisaippua.



 ULTRA MOISTURIZING SHEA BODY OIL, tehokosteuttava sheavartaloöljy -tätä tuotetta ihoni rakastaa! Tuote sopii päivittäiseen käyttöön ja olen levittänyt sen iholle välittömästi suihkun jälkeen, näin se imeytyy parhaiten. Sisältää runsaasti vitamiineja ja antioksidantteja, jotka ravitsevat ihoa ja hidastavat ihon ikääntymistä. Tuotteen kerrotaan myös hoitavan raskausarpia ja ehkäisevän niiden muodostumista.


Minun suosikkini Nurmelta ovat seuraavat kolme tuotetta:
NURME Sea Mineral Scrub -Merimineraalikuorinta
NURME Rose Facial Toner -Ruusukasvovesi ja
NURME Ultra Moisturizing Shea Body Oil -Sheavartaloöljy

Nurme
"Niityllä ("nurm" viroksi) on erityinen paikka sydämessäni. Se on taianomainen maa lapsuudestani. Se on paikka, joka on aina tuonut minulle iloa, ollut täynnä yllätyksiä ja tarjonnut lohtua tarvittaessa. Joka vuosi niitty oli täynnä kukkia ja joka vuosi kukat olivat hieman erilaisia. Vielä nykyäänkin niitty symboloi minulle rauhaa. Se kuvaa koskematonta luontoa, muuttumatonta taivasta ja suloista kukkien tuoksuista ilmaa. Niitty on paikka, jossa voi kerätä voimia ja rentoutua – jotta voit saada uuden alun täynnä uutta voimaa ja energiaa. Nurmen arvot ovat fyysistä ja henkistä tyytyväisyyttä sekä elämistä sopusoinnussa luonnon kanssa. Uskomme, että voidaksemme elää onnellista ja aktiivista elämää, on kuunneltava kehoa. Hyvä terveys alkaa huolehtimalla itsestään, nauramalla paljon ja nauttimalla elämästä! Ja se on juuri sitä, mitä haluan tarjota kaikille Nurme-tuotteiden kautta."

Onko Nurmen tuotteet sinulle tuttuja?

/ Yhteistyöpostaus, tuotteet saatu, Nordic Health Systems /