sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Pikkupupun korvat diy ♡







Eilen illalla keksin virkata tyttärelle pupunkorvat tämänpäiväistä trullittelua varten. 
Nappasin muutaman kuvan tekovaiheessa, sillä minkäänlaista ohjetta tähän ei ollut.
Vanhan pannan ympärille virkkasin valkoisen soiron, jonka ompelin pienin pistoin kiinni. 
Korvien sisään on virkaten kiinnitetty ohut rautalanka, jotta korvat pysyisivät hyvin pystyssä. Valmiit korvat ompelin sitten pantaan kiinni ja koristeeksi lisäsin vielä virkatun rusetin.

Tänään sitten testailtiin kasvomaaleja ja nyt meillä on näin söpö pikkupupu!


lauantai 28. maaliskuuta 2015

Kattausliinat Luxor -langasta











Virkkuukoukku on jälleen viihtynyt kädessäni ja innostuin virkkaamaan ihania kattausliinoja.

Liinat ovat variaatio ohjeesta, joka löytyy täältä.

Uusin lanka-ihastukseni on Luxor Fibranatura. Lanka on kiiltävä, merseroitu ja laadukas Egyptiläinen puuvillalanka, josta löytyy itselleni mieluinen värivalikoima. Harmaan sävy on juuri täydellinen ja turkoosista väristä innostun joka kevät uudestaan ja uudestaan. Langan upea turkoosi sävy on ihanan raikas ja tuo mieleeni unelmien laguunien veden. (Matkakuumetta pukkaa kun tätä väriä virkkaa).
Lanka oli mukavan tuntuista virkattavaa ja lopputulos on sopivan ryhdikäs ja napakka, sanoisinpa jopa että paras valintani juuri kattausliinojen tekoon.

Kattausliinojen värisävyt ovat: 23, 13 ja 01.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Taaperon villasukat







Vielä yhdet villasukat.
Ihastuin niin kovasti Marin blogissa olleisiin taaperon villasukkiin, että halusin tehdä samanlaiset omalle pikku tyttärelleni. Edellinen kirjoneulekokemukseni sijoittuu nuoruusvuosille, joten olihan tuo jo aikakin muistutella mieleen kirjoneuleen tekemistä. Ihan putkeen se ei kuitenkaan mennyt, ohjetta oikaisin vahingossa muutaman rivin verran ja lankojen piteleminen tuntui hieman haastavalta. Lisäksi langanjuoksut ovat ehkä aavistuksen liian tiukkoja. Tästä on kuitenkin hyvää jatkaa harjoituksia!

Lanka: Gjestal, Janne värit: 423 ja 402
Ohje: Vauvan sekä taaperon villasukat, Life with Mari


maanantai 23. maaliskuuta 2015

Catimini kevättakki +alekoodi





Viikonloppua meillä vietettiin aika pitkälti ulkoilun merkeissä. Tuuli oli kova ja aika kylmäkin oli, nenät ja posket punaisina kiertelimme ympäri kaupunkia ja kävimme välillä sisätiloissa lämmittelemässä ja syömässä. Kamerakin kulki mukana ja muutamia kuvia sain napsittua, vaikka sormet olivat hieman jäässä. Tänään aamulla kun katsoin ikkunasta, niin lumi oli maassa täällä meilläkin. Mutta ihan varmasti se lämpimämpi kevät sieltä vielä tulee!



Tyttären ihana ja pirsakka kevättakki on Pikku Helenestä. Takin merkki on Catimini ja se kuuluu
Spirit ethnic -sarjaan. Tähän merihenkiseen kankaaseen ja sen väreihin ihastuin heti ensisilmäyksellä! Raikkaan turkoosin värinen kosteanilman takki on tosi tyttömäinen malliltaan, takaa vähän pidempi kuin edestä. Takin vuori on on pinkki ja se vilkkuu kivasti hupusta ja hihansuista.


ALEKOODI vinkki:
Pikku Helenen Maaria lupasi tarjota lukijoilleni 20% alennuksen kaikista kevätuutuuksista.
 Eli koodilla kevät20 saa tuon alennuksen. Ja koodi on voimassa tiistaihin 31.3 asti.

Tein tähän alle vielä pienen kollaasin omista suosikkijutuista, joita tuolla uutuuksissa myydään.
Spirit ethnic -sarjasta löytyy takin lisäksi myös neuletakki ja mekko.
Catiminin Urban global mix -sarjan pastellinsävyinen kesämekko on mielestäni täydellinen, nähtäväksi jää pystynkö sitä vastustamaan. Lili Gaufretten kaunis kevättakki löytyy täältä
ja Kenzo kidsin kesämekko tiikerin kuvalla täältä ja t-paita täältä.



"Useimmista malleista on saatavilla sekä pienempiä, että suurempia kokoja tai mikäli toiveissasi on juuri se erityinen juhlamekko tai asu, jota et muualta saa, otathan yhteyttä asiakaspalveluumme: info@pikkuhelene.fi Lisätilaukset teemme yksilöllisesti ja tuotteen onnistunut tilaus edellyttää tuotetta olevan valmistajan varastossa" Teksti: Pikku Helenen sivulta.

/ Yhteistyöpostaus /

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Pirum Parum Päärynät






 Sain juuri viimeisteltyä kaksi pikkuista päärynää, joilla on suut vähän mutrulla. Idean näihin suloisiin päärynäparkoihin sain lukijalta, joka ehdotti toivomuksensa pyöreäposkisiin ja mutruhuulisiin päärynöihin. Onhan ne niin hellyttävät, eikö vain?
Vetoaa jopa alle 3-vuotiaaseen tyttäreenikin, joka halusi heti lohduttaa päärynöitä.

Päärynät on virkattu Blend Bamboo -langasta,
pienempi päärynä yksinkertaisella ja isompi päärynä kaksinkertaisella langalla.

Pirum Parum -nimi tulee ruotsinkielisestä lastenlorusta.
Äppel, päppel, pirum, parum 
Kråkan satt på tallekvist 
Hon sa ett, hon sa tu 
Ute ska du vara nu 
Ja just du!

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Vauvajuttuja DIY







Kovin vauvapainotteisia käsitöitä täällä on ollut viimeaikoina työn alla.
Monelta suunnalta on viime aikoina kuulunut iloisia uutisia ja vauvajuttujahan on tietysti aina kiva tehdä. Tuttinauhojen virkkaus on ollut mielessäni jo pidemmän aikaa ja ensimmäistä kertaa niitä kokeilinkin virkata. (Meidän tytär ei vauvana syönyt tuttia ollenkaan, joten eipä tullut niitä silloin tehtyäkään.)
Muutamia virkkaamiani tuttinauhoja pääsin lähettämään jo eräälle vauvalle

Tarvikkeet tuttinauhoihin olen saanut yhteistyön merkeissä Paapolta.
Tuttirenkaita saa tilattua eri värisinä ja metalliklipsit löytyy erilaisia.  

Paapo on pieni pirteä käsityöputiikki, jonka tuotevalikoimassa on Paapon omien tuotteiden lisäksi
myös muita käsityötuotteita ja -materiaaleja. 
Paapon kivijalka sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla, Alajärvellä, itselleni niin kovin tutuissa maisemissa. Vanhempani ja isovanhempani ovat sieltä kotoisin ja paljon sukulaisiani asuu siellä yhä. Paapon omistaja Annekin on minulle sukua, joten oikein kivahan tätä yhteistyötä hänen kanssaan oli tehdä!
Psst. Suosittelen kurkkaamaan myös Paapon Facebook-sivut, josta löytyy aivan ihailtavaa aktiivisuutta, -käsityöideoita ja -ohjeita, arvontoja ja kaikkea kivaa!




Pari uutta unipöllöä olen virkannut myös. Uusille lukijoille kerrottakoon, että ohje löytyy blogistani, täältä.





Kaksi vauvan helistintä olen myös virkannut, tai oikeastaan nämä olivat harjoituskappaleita...
Mallia olen ottanut Ripaus tunnelmaa -blogista.
Eri kokoisia puurenkaita löytyy Paaposta, käytin näissä helistimissä kokoa 100mm.


/ Osa tuotteista saatu blogiyhteistyön kautta /

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Pitsireunussukkia







Olen villasukkien suurkuluttaja, villasukat ovat jalassani pitkälle kevääseen.
Halusin neuloa sukkia, joissa olisi jonkinlainen pitsireunus. Sellaiset, että reunus saa ihan huoletta näkyä nilkkureita käytettäessä. Varsinaista pitsineuletta olen neulonut viimeksi joskus aivan liian kauan aikaa sitten, -joten tälläkin kertaa teki mieli tehdä jotain helppoa ja yksinkertaista,
sellaista mitä kotiäiti saa nopeasti tehtyä. 
Perussukiin on lopuksi virkattu yksinkertainen pitsimalli. Niin simppeliä!

Lanka: Gjestal Janne, 2 kerää/pari





Lopuksi vielä haluan toivottaa tänään meille kaikille naisille Oikein hyvää Naistenpäivää!