tiistai 10. helmikuuta 2015

Ystävälle



Lanka: Blend Bamboo, värinro.4020. Neulepinta helmineuletta.

Ensimmäiset ystävänpäivätervehdykset on ojennettu tänään, kaikkia kun ei ole mahdollista tavata virallisena ystävänpäivänä -ja osalle joutuu muutenkin postittamaan. Olen asunut niin monella paikkakunnalla, että ystävät ja kaverit ovat pitkin ja poikin ympäri suomea. Tänään treffasimme ystäväni Heidin kanssa ja olihan meillä tietysti tyttäretkin mukana!  Aivan huippua on se, että me olemme Heidin kanssa tutustuneet nimenomaan blogiemme välityksellä!
Ihanaa on myös se, että meidän tyttäremme ovat myös hyviä ystäviä jo nyt ♥

Viikonloppuna vähän askartelimme tyttären kanssa. Kaupasta ostetut suklaalevyt kääräistiin uusiin papereihin, siten että alkuperäinen paperikääre otettiin ensin pois, jolloin jäljelle jäi folioon kääritty suklaa. Sen kiepsautin vaaleanpunaiseen silkkipaperiin ja koristeeksi laitoin vielä paperisen/pitsisen kupinalusen.
Pisteeksi ii:n päälle etsin vielä sopivia tulostettavia printtejä, ja niitä löytyykin mm. täältä,
täältä tai täältä. Tuo suukkosuu-suklaalevy on minun miehelleni, mutta ei kerrota ;)




Kauempana asuville pienille sukulaistytöille askarreltiin ja postitettiin söpöjä kirjanmerkkejä ja kortteja. Kaikki ne ovat päällystetty kontaktimuovilla.
Printtejä niihin löytyy täältä, täältä, täältä ja täältä.




Mites teillä, askarteletteko yhdessä lapsen kanssa ystävänpäivätervehdyksiä?

20 kommenttia:

  1. Aivan ihania :)
    Itse ajattelin kokeilla toffeen tekoa lahjaksi kun muutama kaveri tulossa loppuviikosta meille herkuttelemaan. Ystävät ovat parhaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsetehty toffee kuulostaa niin herkulliselta ja minä ajattelen juuri niin että itsetehty kertoo enemmän välittämisestä kuin ostettu. :)

      Poista
  2. Ihania ystävänpäiväjuttuja ootte askarrelleet! :)

    VastaaPoista
  3. Oioi mitä ihanuuksia taas. Minulla on vain yksi, jota voisin ystäväkseni sanoa. Näin ystävänpäivänä sitä miettii, että mikä on minussa vikana, kun ei ole ystävää kenen kanssa tekee ystävien juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piritta! Ystävyysasiaa olen itsekin pohtinut paljon. On tosi yksilöllistä kuinka suuren ystäväpiirin kukin ihminen tarvitsee, joku tarvitsee paljon ja joillekin riittää yksi. Itsellä on paljon tuttavia, mutta riittää kun on yksi "luottoystävä". Sukulaiset ja perheenjäsenetkin voivat olla ystäviä ja itse vietän ainakin tässä iässä ja elämäntilanteessa kaikista mieluiten aikaani ihan sen oman pienen perheen kesken <3

      Poista
  4. Joskus askartelimme, mutta enää emme juurikaan. Yhden ystävänpäiväkortin A-muru askarteli,

    Ihania juttuja olet jälleen tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Selina! Alle 3-vuotiaan kanssa askarteluun menee aikaa aika paljon, mutta se on sen arvoista. Tytär on kovin halukas auttamaan ja osaa jo tehdä paljon hienoja juttuja! :) Me askarrellaan (melkein) joka päivä. Joskus ideat itsellä on vähissä, mutta onneksi on Pinterest, josta löytyy hyviä ideoita.

      Poista
  5. niin ihania ja suloisia juttuja olette jaksaneet väsäillä=) Nuo suklaalevyt on erityisesti mun mieleen.Meilläkin on askarreltu lasten kanssa kavereille kortteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! Mukavaa puuhastella pienten kanssa :)

      Poista
  6. Ihania juttuja olette Mira tehneet! Mua harmittaa kun olen ollut niin mattimyöhäinen tänä vuonna, että ystävien muistamiset jäävät tältä erää. Ensi vuonna sitten taas kun ajoissa aloittaa 😊 suklaata on minultakin perinteisesti postin kautta ystäville lähtenyt, ihania nuo kirjanmerkitkin ja miten tuo tiskiliinakin on niin kovin kaunis ❤️

    VastaaPoista
  7. Voi miten kivoja juttuja! Mekin koitetaan huomenna neidin kanssa ehtiä muutamille hänen luokkatovereille/ystävilleen jotain kyhäillä yhdessä ;).

    VastaaPoista
  8. Voi miten ihania juttuja olette askarrelleet, etenkin nuo tuunatut suklaalevyt on todella söpöt! Mä heräsin jotenkin myöhään tähän ystävänpäivä-askarteluun, katsotaan mitä keksitään ja ehditään :)

    VastaaPoista
  9. Tosi kauniita juttuja olette kyllä tehneet! Minulta on tänä vuonna jääneet ystävänpäivävalmistelut kokonaan tekemättä. Aika on mennyt synttärivalmistelukiireissä ja kaikessa muussa touhussa :)

    VastaaPoista
  10. Ihania ideoita! Ei ole koskaan käynyt mielessä, että kaupasta ostetun suklaan voisi itse päällystää, hyvä idea :) Niin suloisia paketteja. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Oikein suloisia ystävänpäivätervehdyksiä! :) Ja kiitos linkeistä, näitä täytyy hyödyntää jossain välissä, niin ihania juttuja niistä löytyi. Minun askartelukaverini on vielä sen verran pieni ettei vielä oikein päästä yhdessä askarteluja tekemään.

    VastaaPoista
  12. Olet ollut taas ahkerana! :) Kaunis ajatus muistaa ystäviä jollakin itsetehdyllä. Kiva idea tuo kirjamerkki ja suklaalevy! Ei olisi tullut mieleen ottaa kaupan käärettä pois ja tehdä siinä noin helposti mutta ihanasti oman näköinen! :)

    VastaaPoista