keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Muumimaailmassa


Viimeinen lomaviikko aloitettiin pienellä Muumimaailman retkellä, joka oli ensimmäinen Muumimaailma-kokemus meidän perheellemme. 







  2-vuotiaalla tyttärellä oli selkeästi ihan hurjan hauskaa, pientä alkujännitystä lukuunottamatta. Muumeihin oli huomattavasti helpompi tehdä tuttavuutta äidin tai isin sylistä käsin!
Tykättiin mekin, mies ja minä, paikassa riitti kierreltävää ja katseltavaa useaksi tunniksi!





Hemulin talo




Nipsu huilaa

Noin kolmekymmentä lämpöastetta piti huolen siitä, että välillä täytyi pitää juoma -ja välipalataukoja ja ah, mikä ihana juttu kun reitin varrelta löytyi vielä uimarantakin! Tytärkin oli rannasta innoissaan, mitäpä sitä 2-vuotias taapero muuta enää voisikaan toivoa, uimaranta ja huvipuisto samassa paikassa!
Uimapukua ei oltu älytty ottaa mukaan, joten rimpsupaita sai toimia uimapukuna ja eihän se polskimista haitannut! 




Drontti Edvard

Muumimaailma teki ainakin meihin vaikutuksen hahmoillaan ja monipuolisella tarjonnallaan, joista katsastettiin satukohteiden lisäksi yksi teatteriesitys ja muutama pienempi tapahtumatuokio!



Kiitokset Muumimaailmalle ja Onnellinen Oliivi -blogille, 
joiden yhteistyössä järjestetystä arvonnasta voitin liput perheellemme Muumimaailmaan !


2 kommenttia:

  1. Vihdoin pääsin koneelle lukemaan tätä blogia... :) Luen yleensä kännykän sovelluksella, mutta jostain syystä se lataa tämän blogin kuvat niin hitaasti, että ne jää näkemättä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mistä johtuu, sillä muilla mobiililaitteilla joilla olen katsonut niin sivut ovat toimineet ihan hyvin... Kiva kun tulit kuitenkin :)

      Poista