keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Villasukat ja Silverjunglen vaatteita






Aivan valtavan harvoin tulee enää tehtyä mitään itselle, mutta nytpäs tein!
Taitaa muuten olla blogihistoriani ensimmäinen ihan itselle valmistunut juttu nämä harmaat villasukat.
Muiden blogeissa olen ihaillut pitsineule -ja palmikkosukkia, mutta niiden tekeminen tuntuu jotenkin liian haastavalta... Nyt kun lapsi on pieni ja keskeytyksiä käsityötä tehdessä tulee enemmän kuin usein, niin on parempi pysytellä omalla mukavuusalueella ja tehdä vain yksinkertaisia ja helppoja käsitöitä.
(Tiedättehän...rivi silloin, -toinen tällöin...)

Niinpä tässäkin tapauksessa unohdin sukat, jossa tarvisi kokoajan vilkuilla ohjetta ja neuloin ihan perusmalliset sukat. Jotain pitsintapaista jäin kuitenkin  kaipaamaan ja virkkasin sitten yläreunaan helpon pitsikuvion: *2pylvästä, 1 ketjusilmukka, 2pylvästä* ja tätä sitten toistetaan.




Yhteistyön merkeissä Silverjunglelta meille kotiutui aivan superihania vaatteita!
Olen nyt mieltynyt harmaaseen väriin ja mielestäni se näyttää kivalta yhdistettynä valkoiseen tai vaaleanpunaiseen. Neulejoogahousut ovat aivan ihastuttavat ja sisältävät merinovillaa. Tähtihiippis näyttää hauskalta tyttären päässä ja söpöt harmaat pitsisukkikset ovat ihanan paksua ja lämmintä materiaalia.

Silverjunglen vaatteita meillä on ollut käytössä jo aiemminkin ja suosittelen näitä kyllä ihan vilpittömästi kaikille. Vaatteet kestävät hyvin kulutusta, näyttävät kivoilta ja hinta-laatusuhde on erittäin hyvä!

Vielä muutama päivä aikaa osallistua arvontaan blogissani,
jossa yksi onnekas voittaa lahjakortin Silverjunglen nettikauppaan.
Arvontaan pääset osallistumaan tästä!


19 kommenttia:

  1. Onpa kauniit villasukat! Itsellä tulee kans tehtyä lapsille ja kotiin sisustukseen kaikenlaista, mutta harvoin itselle... Itselle villasukkia ei oo tullu tehtyä pitkään aikaan kun niissä menee paljon pidempään tehdessä kuin mitä jos lapselle tekee :)

    Kiva kuulla suositusta noista neulejoogahousuista. Pitäisi lähiaikoina tehdä tilausta silverjunglelle ja nuo voisi ehkä lisätä ostoskoriin mikäli niitä vielä löytyy. Mie ite ihastuin kovasti niihin paksuihin sukkiksiin, varsinkin näillä pakkasilla lämmittää pieniä jalkoja mukavasti :)

    VastaaPoista
  2. Noi sukan virkkaukset tuo kyl niin lisätwistiä perussukkaan. Se on just se prinsessajuttu, joka ehdottomasti piristää ja tekee sukista ihanan tyttömäiset.

    Minna / In the HouZe - blogista

    VastaaPoista
  3. Voi kiitokset tuosta ohjeesta tuohon pitsireunaan.Mä oon kyllä hyvä tekemään ohjeiden mukaan,mutta ihan toivoton keksimään itse=)Mielenkiinnolla ootan millaiset nuo neulejooga housut on päällä..Niitä itsekin katselin neidille Silverjunglen sivuilla.

    VastaaPoista
  4. Onnittelut sukkien johdosta, hienot olet tehnyt! Voih, tiedän niin tuon tunteen, "rivi silloin, toinen tällöin"-meininki on kovinkin tuttua myös täällä. Illat on onneksi nukkumaanmenon jälkeen rauhallista aikaa myös käsitöille :)

    VastaaPoista
  5. ihanat sukat, just tässä mietin et pitäskö tuunata hieman vanhat sukat virkkaamalla reunaan :)

    VastaaPoista
  6. Pitsireunus sukan yläreunassa on aivan loistoidea.

    VastaaPoista
  7. Kauniit sukat ja ihana pitsi reunassa! :)

    VastaaPoista
  8. Vau mitkä sukat ! Ja nuo vaatteetki on sulosia. Onko pipo talvimallia ?! Katoin ettei putiikissa enää ole nuita :( Ii olisi varm tykännyt !

    VastaaPoista
  9. Aivan älyttömän upeat sukat!!

    VastaaPoista
  10. Tosi kauniit villasukat! Aivan ihania vaatteita. Tykkään Silver Junglen vaatteista, niin hyviä ja laadukkaita!

    VastaaPoista
  11. Ihan kunnioitettavan pitkät varret on sukissa! Mulla on aina vaikeuksia jaksaa tehdä tarpeeksi vartta.

    VastaaPoista
  12. Millä langalla ja minkä kokoisilla puikoilla neuloit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 7 veljestä. Puikon koko on arvoitus itsellekin, ikivanhat sukkapuikot joiden kokoa en tiedä...

      Poista
  13. Kiitos kaikille kommentin jättäneille :)

    VastaaPoista
  14. Sukkasi ovat kerrassaan ihanat <3

    VastaaPoista
  15. Niin on minun näköiset villasukat! Aivan ihanat! :)

    VastaaPoista