lauantai 23. marraskuuta 2013

Lumiset talot ja hiutaleet


Joulukoristeiden teko ja talvisen tunnelman luominen tässäkin huushollissa on alkanut.
Tässä esimakua uusimmista virkkauksistani.







Tähtinauha on virkattu aiemmin, ohje löytyy täältä: 

torstai 21. marraskuuta 2013

Virkattu viirinauha, ohje








Tässä ohje nopeasti valmistuvaan viirinauhaan.
-Aluksi virkataan 30 ketjusilmukkaa + 1 ylimääräinen  (=30kjs.+1kjs.)
- Käännä työ ja virkkaa kiinteitä silmukoita kerroksen loppuun asti (=30ks.)
-Käännä työ ja tee kavennus kerroksen alussa jättämällä ensimmäinen silmukka virkkaamatta (=29ks.)
- Jatka kolmion virkkaamista tekemällä kavennus jokaisen kerroksen alussa piirroksen mukaan.
- Huolittele valmiin kolmion reunat kiinteillä silmukoilla ja päättele.
-Lopuksi virkataan kolmiot yhtenäiseksi nauhaksi virkkaamalla yläreunaan kiinteitä silmukoita.
(Tätä kohtaa on jotenkin kamalan vaikea selittää, mutta ehkä ymmärsit pointin...?)

Lankana tässä viirinauhassa käytin Novitan Miamia, väri harmaa.

Viirinauhan virkkasin rekvisiitaksi tuleviin joulukorttikuvauksiin, mutta se sopii varmasti myös joulun väreihin
jotka meillä tänä vuonna tulevat olemaan valkoinen, hopea ja harmaa.
Ja ripaus punaista...ehkä?



sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Inspiration day


Pikakatsaus lauantaiseen Helsingin reissuun.
@ Indiedays inspiration day.


Ilokseni sain kutsun Indiedaysin järjestämään  Bloggers' Inspiration Day -tapahtumaan Helsinkiin!
Lähdimme tapahtumaan yhdessä ihanan blogiystäväni Heidin kanssa.
Tämä oli ensimmäinen blogireissuni ja päivästä jäi tosi kiva fiilis :)
Ihastuttavassa Kiltakellarissa oli paikalla arvoilta pari sataa bloggaajaa,
tarjolla oli hyvää ruokaa ja juomaa, sekä lukuisia tutustumisen arvoisia yhteistyöpisteitä.
Kävimme poimimassa vinkkejä  myös Olympuksen kameraklinkilta.




Vichyn haasteeseen päätin lähteä mukaan. Tiedättekös, pienen 1-vuotiaan lapsen äitinä ihossa väistämättä näkyy esimerkiksi huonosti nukutut yöt ja äidin epäsäännöllinen ateriarytmi.
Ja kun Vichyn Idéalia Life Serum lupaa muutosta parempaan jo kahdeksassa päivässä
niin ehdottomasti olen haasteessa mukana ja kerron teillekin sitten kahdeksan päivän jälkeen testauksen tuloksia. Nyt siis laitan muut purnukat kaapin perälle ja otan testaukseen Vichyn tuotteet.


Neljän tunnin Ispiration -tapahtumassa hengailun jälkeen Helsingin reissuun piti ehdottomasti vielä sisällyttää shoppailukierros ( 12cm koroilla kävellessä tuli kyllä monta kertaa tennarit mieleen...).
Kävimme mm. Granitissa, Zaran lastenvaateosastolla, H&M homessa ja Riviera Maisonin liikkeessä.
Riviera Maisoniin taisin hieman jopa hurahtaa, ja sieltä mukaan lähti tämä ihana valokuvakehys
johon on tarkoitus teettää tyttären 1-vuotiskuva.

Ensi postauksessa palaan takaisin sorvin ääreen, eli käsityörintamalle!
(Luvassa ohjepostaus...)

tiistai 12. marraskuuta 2013

Proud MaMa koruarvonta!


Blogini täyttää 4.12  yhden vuoden joten eikös nyt olisi arvonnan aika :)

Yhteistyössä Rokkibeibin kanssa sain tilaisuuden järjestää tämän ihanan arvonnan,
jonka voittaja saa vapaavalintaisen korun Rokkibeibin Proud MaMa koruvalikoimasta.

Hollantilainen korusuunnittelija on luonut upean korusarjan äideille ♥
Tässä muutama esimerkki koruista:





 Proud MaMa
Be proud and show it!!!

Arvontaan osallistut näin:
-Käy kurkistamassa koruvalikoima: täällä (klik).
-Sen jälkeen jätä kommentti tähän postaukseen,
jossa kerrot mikä koruista sinua eniten miellyttää
niin saat yhden arvan.
Huom! (anonyymit lukijat, sähköpostiosoite mukaan).

-Jos haluat kaksi arpaa, niin voit linkittää arvonnan omaan blogiisi.
Linkitykseen voi käyttää alla olevaa kuvaa.


Osallistumisaikaa on blogin 1v.synttäripäivään asti eli
4.12.2013 klo.22.00
Arvonta on päättynyt.

Lykkyä tykö, lukijat!


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Isänpäivä



"Isi, tässä sinulle on pienen pieni käsi.
Minä, sinun lapsesi, elän lähelläsi.
Kasvan, kasvan nopeasti
tie vie toisiin kyliin.
Tänään vielä aikaa on
ota minut syliin"




Meidän pienessä perheessä on vietetty isänpäivää nyt jo toista kertaa.
Isiä on hemmoteltu monin tavoin ja olemme nauttineet kiireettömyydestä ja rennosta tunnelmasta.
Perhe on parasta!
Lahjatkin olivat mieluisat, lahjakortti urheiluhierojalle (huikeat 105min.)
ja musta, minun neulomani pipo.
Linkki pipoon löytyy: (täältä, klik), tosin tein siihen pieniä muutoksia.

Onnittelut myös muillekin isille!


perjantai 8. marraskuuta 2013

Valkoiset ja harmaat







Maton teosta ylijääneet kuteet olen virkannut koreiksi (yllätys, yllätys)
ja lumihiutaleiksi, johon ohje löytyy eilen tein -blogista (klik) .
Kuvassa näkyy tuo ihana L -lamppu, jota myy ainakin Kodin Ykkönen.
Pakkohan se oli saada tyttären huoneeseen :) 


Leipominen on yksi niistä asioista, jota ehdin harrastaa liian vähän. 
Toissa iltana innostuin kuitenkin tekemään vähän suolaista ja makeaa.
Tässä kuvaan on päässyt nopeat iltapalaherkut, voitaikinan päälle on laitettu fetajuustoa,
aurinkokuivattua tomaattia ja juustoraastetta. Sitten vain uuniin ja valmista!
Just tämmöisiin nopeisiin leipomuksiin mulla nykyään on aikaa :)
Idea näihin ja muitakin kivoja herkkuja löytyi täältä: ripaus tunnelmaa (klik).

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Voittokoru


Sain tänään postitse paketin, jonka sisältö sai uuden omistajansa välittömästi hymyilemään :)
Voitin nimittäin jokin aika sitten MehtäPirtti -blogin arvonnassa vapaavalintaisen Bambi Designs korun.

 Ihania koruja oli niin paljon, että hetkittäin sen oikean korun valitseminen tuntui jopa hieman vaikealta kaikkien ihanuuksien väliltä.
Lopulta päädyin valitsemaan tämän ihanan korun, jonka laattaan oli mahdollisuus itse valita haluttu teksti.
Halusin korusta ns.äiti -korun, joten siinä lukee nyt kauniilla kirjaimilla tyttäreni nimi!
(Kuviin olen nimeä hieman sumentanut...)

 




Bambi Designs on yhden naisen yritys joka tekee käsityönä koruja suurella sydämelllä♥
Linkki sivuille on tässä: http://www.bambidesigns.fi/ 
Käykäähän tutustumassa!

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Paloma -tuubihuivi lapselle






Lanka: Debbie Bliss, Paloma (60% alpakkaa, 40% villaa).
Tämä lanka on aivan ihanan tuntuista ja pehmeää, aivan ihanteellista myös pienen lapsen ihoa vasten!
Langan ostin Lankakauppa Kerästä, ohjeen tuubihuiviin sain myös sieltä.
Googlettamalla löysin Kerän oman blogin, ja sieltä löytyi myös ohje tähän tuubihuiviin.
Linkki siihen tässä olkaa hyvät: (klik, klik) .
Ohje on suunniteltu aikuiselle (30 silmukkaa), lapsen huivin tein 22silmukalla.



Takki: H&M


perjantai 1. marraskuuta 2013

Röyhelötyyny ja ruusukenauhat



Röyhelötyynyn ompeleminen on nyt super nopeaa, kun Eurokankaasta
löytyi kangasta joka on valmiiksi rypytettyä!!! Tästä samasta kankaasta saisi 
varmasti ommeltua ihanan röyhelömekon, jotain samantyyppistä kuin aiemmin tyttärelleni ompelemani
mekko joka löytyy: täältä (klik).

Ruusukenauhoja hiuksiin olen tehnyt muutamia tilauksesta, ja samalla tein niitä ylimääräisiä.
Tämmöinen punainen ruusukenauha käy solmimisnauhan ansiosta vauvalle ja isommallekin neidille,
ja ainakin meidän prinsessalla punainen ruusukenauha tulee olemaan rekvisiittana joulukorttikuvauksessa.




Nämä kolme nauhaa ovat tosiaan nyt ylimääräisenä, joten jos kiinnostuit
niin sähköpostilla voi ottaa yhteyttä minuun osoitteessa: prinsessajuttu@gmail.com

Seuraava postaus tuleekin sitten olemaan neulonta-aiheinen...
Kovin paljon käsitöitä tosin en ole ehtinyt tekemään, kun tytär täällä on sairastellut 
elämänsä ensimmäisen korvatulehduksen, joka onneksi alkaa nyt jo helpottamaan!

Tervetuloa uusille lukijoille, kiitos edelliseen postaukseen kommentoineille 
ja  Iloista viikonloppua teille ihan jokaiselle!