torstai 26. syyskuuta 2013

Nimiäisiin


Sain yhden kivan tilaustyön eli valmistaa valkoinen tutu 
ja sen lisäksi ruusukenauha hiuksiin pienen prinsessan nimiäisiin.
Lisäksi prinsessalle haluttiin punainen ruusukenauha joulukuvia varten.
Tutu on samanlainen kuin aiemmin tyttärelleni tekemäni, mutta ilman pitsiä. 
Ruusukenauhat virkkasin, ruusukkeen ompelin ja taakse kiinnitin 
satiininauhat solmimista varten.






Paketin vein jo postiin, nyt vain sitten toivon että
tilaaja on tyytyväinen ja tutu sekä hiuspannat juuri sopivan kokoiset
suurena juhlapäivänä.
Paljon onnea ja kaikkea hyvää prinsessan elämän varrelle!

tiistai 17. syyskuuta 2013

Vintage mekko


Edellisessä postauksessa esittelin tyttärelleni
valokuvausta varten ompelemani tutun (klik).
Halusin tehdä kuvaukseen vielä toisen mekon,
jota olin ideoinut mielessäni jo pitkään.
Uskokaa tai älkää, mutta tämä mekko on tehty minun vanhasta 
trikookankaisesta topista. Ei ihan heti uskois, eihän?
Mekko muistuttaa tyyliltään 1920-1930 lukujen pukeutumista.






Tässä kuva ennen tuunausta.


Lisäksi  rypytin helmaan yhteensä 7,5metriä valkoisesta trikoosta
4cm levyiseksi leikattua soiroa. Mitään muuta ompelua tälle mekolle ei tarvinut tehdä
kuin kädentiet + pääntie ja helma. Toppi oli jo valmiiksi niin kapea (xs) ettei sitä tarvinut edes kaventaa.

Kuvauskostyymi valmis. (Helmet: Glitteristä, bolero: tuliainen Islannista.)

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Valkoinen tutu







Valkoista satiinia, tylliä ja pitsinauhaa...
Niistä ompelin tyttärelle uuden tutun, jota on tarkoitus käyttää 
"vähän-reilu-1vee-kuvissa". Olemme menossa valokuvaajalle ensi viikolla 
ja rekvisiitat haluamme miettiä ja valita itse.
Ainakin kasa helmiä on tulossa mukaan, näyttää aika suloiselle kun tytär tutkii niitä!
Yläosaa tutulle en ole vielä päättänyt, ehkä valitsen valkoisen perustopin...


tiistai 10. syyskuuta 2013

Virkatut pikkuleivät





Pieniä, sieviä pikkuleipiä virkkasin herkuttelu leikkeihin. 
Erittäin helppo ohje löytyy: täältä (klik).
Lanka, jota olen pikkuleivissä ja donitseissa käyttänyt, on Blend Bamboo,
ja sitä saa Lankamaailman nettikaupasta, (klik)
Virkattuja ja ommeltuja herkkuja meillä alkaakin olla jo aika hyvä kokoelma:
 mansikoita, donitseja, jäätelöpuikkoja -ja tuutteja.
"Maistelimme" näitä Domino keksien kaltaisia pikkuleipiä yhdessä tyttären kanssa,
minä tosin sain olla tarkkana vieressä, ettei vaan pääse oikeasti sujahtamaan suuhun.
(1-vuotiaan kanssa kun saa olla valppaana turvallisuus asioissa!)



Lisäksi tilauksesta olen virkannut vaaleanpuna-valkoisen viirinauhan ja setin lasinalusia.



sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Pieniä ompeluksia




 


Pienet kankaanpalaset olen ommellut pehmonorsuiksi ja sydännauhaksi.
Seitsemän sydämen väliin pujottelin helmiä ja valmis sydännauha koristaa
nyt tyttären vaatekaapin ovea. Kuvissa näkyy myös aiemmin virkkaamani
vauvan virkattu peitto (klik, klik) jonka olen virkannut pinnasängyn peitteeksi.
Uuteen sänkyyn se on tosin hieman  liian pieni, joten jotain täytyy kehitellä... 
Tosin onhan minulla yksi peittoprojekti (klik) meneillään,
jospa siitä tulisi uusi peitto uuteen sänkyyn.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Asusteita tyttärelle








Tytär sai uusia asusteita, kun ompelin hänelle ruusukepipon ja pampulahuivin.
Idean pipoon olen saanut iki-ihanasta ripaus tunnelmaa -blogista (kiitos Heidille!).
Ruusukepipo on pyörinyt mielessäni viime keväästä asti ja nyt kun ilmat ovat
viilentyneet niin hurautin uudella ompelukoneella muutaman ruusukepipon tyttärelle.
Lisäksi tein kolmiohuivin, jonka molempiin sivuihin ompelin pampulanauhaa.
Kaikki materiaalit nauhaa lukuunottamatta löytyivät kangaskätköistäni,
jotka olen saanut lahjoituksena eräältä Jyväskyläläiseltä ateljé ompelijalta.
Kiitos vaan sinnekin! :)

Olen toki ehtinyt myös virkkaamaan,
Novitan bambu langasta syntyi tuubihuivi tyttärelle.
Ohje v-tyyliin löytyy esim.  *täältä, klik klik*.
Lisäsin ohjeeseen silmukoita ja kerroksia tein yhteensä 123.